Arkisto: Blogi

Marraskuu 2016

Lauantaina 12. marraskuuta 2016

mopo.jpg

Lokakuu 2016

Keskiviikkona 5. lokakuuta 2016

Terveyskeskuslääkärit - kieli ruletti ja vähän muutakin osa 1

(tässä alkuperäinen teksti, Uuden lahden tekstistä jäi vähän pois)

Minkä takia terveyskeskuksissa on suuri osa ulkomaalaistaustaisia lääkäreitä? Tulevatko halvemmaksi, vai onko heitä helpompi saada terveyskeskuksiin lääkäreiksi?

Eräs hoitaja sanoi suoraan, että Lahdessa parasta hoitoa saavat venäläiset, koska kieli on sama ja lääkitys kulttuuri samoin.

Hoitaja kertoi myös, että on kyllästynyt kun osastoilla on sama ongelma, hoitohenkilökunta ja potilaat ei ymmärrä mitä lääkäri sanoo ja / tai tarkoittaa sanomisillaan. Tästä voi helposti päätellä, että väärien diagnoosien mahdollisuudet ovat kasvaneet.

Diagnoosia tehdessä lääkärin tärkein tietolähde on potilas ja potilaan antamat tiedot. Miten sitten voidaan tehdä oikeita diagnooseja, jos lääkäri ei ymmärrä potilaansa sanomaa.

Kävin venäläisen lääkärin vastaanotolla ja lääkärin ensi lause oli: “mitä sina tekee tääla”, ei tullut kovin hyvä ensi vaikutelma.

Kyseinen lääkäri ei osannut Suomea, ja yritti vaihtaa kaikki lääkkeeni toisiin, aivan ihmeellisillä perusteilla. Vein hoitajalle kaikki lääkärin ehdotukset, hoitaja sanoi että et vaihda kyllä mitään. Kyseinen lääkäri toimi vain muutamia kuukausia terveyskeskuksessa.

Oikeustajuni mukaan lääkäri joka ei osaa Suomea, ei tule palkata minkään tasoisiin tehtäviin tervekeskuksissa ja vastaavissa paikoissa, vaikka olisi muuten paperilla pätevä.

Koko vuoden lääkärimaksu Lahdessa on 41,70 euroa maksoin sen, mutta alkoi potuttaa ja soitin laskutukseen ja sanoin “kun lääkäri ei osaa Suomea ja määrää mitä sattuu lääkkeitä, haluan maksun takaisin”. Pystyn asiani perustelemaan niin hyvin että minulle palautettiin koko 41,70 euroa takaisin.

Lääkäri tosiaan taustaltaan venäläinen ja jälkikäteen minulle selitettiin että venäläiset lääkärit määrää lääkkeet oman kulttuuritaustan mukaan, eli mihin ovat kotimaassa tottuneet.

Tänä vuonna olen käynyt monesti lääkärissä pojan ja tytön kanssa.

Voisin kertoa useita tapauksia joissa, olisi toivonut suomalaista lääkäriä tai edes lääkäriä joka ottaisi potilaan tarpeet huomioon.

Tässä yksi tapaus monista. Pojan kanssa lääkärissä hoitaja tutkii potilaan. Lääkäri on seinän takana ja ei edes viitsi tulla katsomaan potilasta, vaan määrää lääkkeet ilman että näkisi potilaan (virolainen lääkäri).

Myös akuutti 24:n asiat ole kohdillaan. Ajoin moottoripyörä kolarin ja ambulanssi vei akuutti 24:n, siellä minua hoiti kandi (suomalainen) joka määräsi lääkettä, mitä ei saa määrätä päivystyksessä.

Tämä selvisi kun seuraavaksi menin terveystalon lääkärin vastaanotolle. Hän sanoi: “tätä lääkettä ei määrätä päivystyksessä ja jos oikeasti määrätään, niin hänen olisi otettava välittömästi ajokortti pois”. Minä tätä ihmettelemään, lääkäri selitti että kyseistä lääkettä määrätään, vain jos on ollut erittäin vakava aivoveritulppa joka on jättänyt pysyvät vauriot.

Suomalaisilla lääkäreillä on korkeampi peruspalkka, syynä kielitaito ja suomalainen tutkinto.

On tärkeää että tämän ongelman esille ottamista ei kukaan kokisi rasismiksi, vaan puhtaasti ammatillisesta näkökohdasta katsottavaksi asiaksi.

Mutta lääkäriliiton ja kuntaporvarien tahdon mukaan aloittelevat, vajaakielitaitoiset ja puutteellisinkin tiedoin varustetut lääkärit toimivat julkisessa perusterveydenhoidossa, tai jopa psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa.

Tänään sain eräältä ihmiseltä tiedon, että terveyskeskuksissa ei tällä hetkellä ole yhtään psykiatria, vaan tarpeen tullen potilas ohjataan yleislääkärin vastaan otolle. Ei jaksa ymmärtää.

Mutta tietenkin herää kysymys miksi edellä mainitut asiat ovat mahdollisia, kuka on syyssä kyseisestä tilanteesta. Jätän tämän aiheen tällä kertaa tähän, mutta tulen palaamaan asiaan kun saan lisää tietoa …. tosin sitä jo on …. seuraava aihe on valottaa asiaa päätöksiä tekevien virkamiesten kautta ….

Janne Lehto

25 vuotta Lahtelaisessa

kunnallispolitiikassa

Vähän kevyempää juttuu:

 

Thanks for coming out this weekend, Janne! I had a blast

               Viestiä  raapakon takaa (ei koko viesti) Texasista…………….

 

Ja tässä videoo huutokaupasta …………….

Keskustelu päät

Syyskuu 2016

Maanantaina 5. syyskuuta 2016

Se on sitten noin seitsemän kuukautta aikaa varsinaiseen kunnallisvaalien äänestyspäivään. Aika voi tuntua pitkältä, mutta 24 vuoden kokemuksella voin sanoa että ehdokkaan kohdalla aika on melko lyhyt. Eli on aika laittaa pökköä pesään.

Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa tein viimeiset kolme kuukautta 7/24 hommia, ja voi sanoa, että melko puhki olin sen jälkeen. Mutta tulos oli silloin tyydyttävä, 4000 äänellä olisi päässyt eduskuntaan. Äänisaaliini oli 400 ääntä, joista 300 Lahdesta. Kari Naskinen kirjoitti Uudessa lahdessa, että Lehto kyllä nyt pääsee seuraavissa kunnallisvaaleissa valtuustoon. Mutta näin ei käynyt, ääniä olisi tarvinnut n. 170.  Äänet hajaantuivat sopivasti ja jäin rannalle. Vaalien 1992 jälkeen olen ollut kaikissa kunnallisvaaleissa mukana kasvattamassa omaa ääni pottia ja samalla puolueen. Vuosien aikana olen toiminut lukuisissa luottamustehtävissä, tässä linkki niihin. 

eduskuntavaalit-1999-vasynyt-ehdokas-kolme-kuukautta-putkeen-hommoo.jpg

Väsynyt eduskuntavaaliehdokas tauolla 1999, paikkana Kino Iiris …..

Olen vähän treenaillut eri uusien medioiden käyttöä vaalityössä, nyt tosin pitää miettiä voiko näillä uusilla medioilla (tarkoitan lähinnä video ja livelähetyksiä facebookissa ja muissa applikaatioissa) tuoda oikeasti uutta sisältöä vaalityöhön, eli saada omaa sanomaa ja asiasisältöä julki paremmin. Mutta varmaan mennään perinteisellä tyylillä ja vapaalla (lue sähköinen media) nämä kisat.

Olin tutkimassa missä kunnossa tulevat MM-kisapaikat on. Muutamia vuosia sitten olin kokouksessa jossa todettiin, betonirakenteita on pakko peruskorjata joka tapauksessa n. 15 miljoonalla eurolla, vaikka mitään MM-kisoja tulisi Lahteen. En ole selvittänyt mitä kisapaikkojen MM-kisa kuntoon saattaminen on maksanut ja mitä vielä tulee maksamaan. Viime vuoden salpausselänkisojen jälkeen vähän pelottaa, kun nyt on se tilanne että suomalaiset ei pärjää …….. lajeissa joissa tulevissa kisoissa kisataan. Ja viime kisoissa talkooväkeä kohdeltiin tosi törkeästi, eräs 20 vuotta talkoolaisena ollut kertoi että kohtelu oli sitä tasoa että talkoohommat loppuu tähän. En tarkkaan tiedä mistä on kyse, mutta ymmärsin että jokin firma on alkanut pompottaa talkoolaisia tosi törkeästi. Pelkään pahoin että kisoista tulee iso lasku lahtelaisille veron maksajille, toivon että näin ei käy mutta muutamat tosiasia mielestäni puhuu sen puolesta että turpiin tulee ….. ainakin taloudellisesti.

ansaittu-tauko.jpg

Sen verran keppikävelyä, että alkoi ramasemaan ja piti ottaa kunnon aurinko kylpy …………. ja maitoo

Elokuu 2016

Sunnuntaina 7. elokuuta 2016

 Olumpialaiset käynnissä …………. mulla on 1952 soutu stadionilta toimitsia mitalli. Mutta asiaan, vaali systeemit alkaa tässä syksyä kohti kiihtymään. Alan tätä blogia kirjoittamaan, kuvittamaa ja ääni juttuja laittelee ……….. kun ekana lomat on vietetty ja lasten lomat loppuvat ………………….

 

 

Heinäkuu 2016

Perjantaina 1. heinäkuuta 2016

naama-eemeli.jpg

Kesäkuu 2016

Keskiviikkona 1. kesäkuuta 2016

Lahden “Venäläset valelääkärit”

 07.06.2016 (päivitetty 10.06.2016)

 

Laittakaa palautetta ja omia kokemuksia. Tarviin niitä kantelun tekoon.

 

Soitin itselleni aikaa “patti” tutkimukseen, rinnassa patti ja iso luomi selässä. Juttelin pääterveysaseman hoitajan kanssa, ja hän itse otti puheeksi seuraavan asian jonka olen itsekin kokenut.

 

Patti lääkäri laittoi mammografiaan, piti kyllä lukee lappu kahteenkertaan…..

 

Eli minkä takia terveyskeskuksissa on suurin osa ulkomaalaistaustaisia lääkäreitä. Tulevatko halvemmaksi, vai onko heitä helpompi saada terveyskeskuksiin lääkäreiksi?

 

Hän sanoi suoraan että Lahdessa parasta hoitoa saavat Venäläiset, koska kieli on sama ja lääkitys kulttuuri samoin. Onko oikein?

 

Kävin venäläisen lääkärin vastaanotolla ja lääkärin ensi lause oli: “mitä sina tekee tääla”, ei tullut kovin hyvä ensi vaikutelma.

 

Kyseinen lääkäri ei osannut Suomea, ja yritti vaihtaa kaikki lääkkeeni toisiin, aivan ihmeellisillä perusteilla (perustautini kestänyt 20 -vuotta). Vein hoitajalle kaikki lääkärin ehdotukset, hoitaja sanoi että et vaihda kyllä mitään.

 

Koko vuoden lääkärimaksu Lahdessa on 41,70 euroa maksoin sen, mutta alkoi potuttaa ja soitin laskutukseen ja sanoin “kun lääkäri ei osaa Suomea ja määrää mitä sattuu lääkkeitä, haluan maksun takaisin”. Pystyn asiani perustelemaan niin hyvin että minulle palautettiin koko 41,70 euroa takaisin.

Lääkäri tosiaan oli Venäläinen ja jälkikäteen minulle selitettiin että Venäläiset lääkärit määrää lääkkeet oman kulttuuritaustan mukaan (eli mihin ovat kotimaassa tottuneet)

 

Pääterveysaseman hoitaja kertoi myös, että on kyllästynyt kun osastoilla on sama ongelma, hoitohenkilökunta ja potilaat ei ymmärrä mitä lääkäri sanoo ja / tai tarkoittaa sanomisillaan. Veikkaan että varmasti on tullut vääriä diagnooseja. Oikeustajuni mukaan lääkäri joka ei osaa Suomea, ei tule palkata minkään tasoisiin tehtäviin tervekeskuksissa ja vastaavissa paikoissa, vaikka olisi muuten paperilla pätevä (vale lääkäreitä !)

 

Kaverini kuoli syöpään, kävi Heinolassa viidellä lääkärillä, joista yksi osasi Suomea. Kolme kuukautta häntä palloteltiin, ennen kuin saatiin oikea diagnoosi - syöpä, oli myöhäistä.

 

Mietin vakavasti, että teenkö kantelun tästä asiasta ja siihen liittyvistä sivu juonteista eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Ohjeet ja lomakkeet tutkittu valituksen tekoon eduskunnan oikeusasiamiehelle ….

Olen Vasemmiston jäsen 1992 lähtien, en ole missään tapauksessa rasisti, eikä minulla ole ennakkoluuloja minkään maan kansalaisia kohtaan. Tee vähän lisä selvitystä: määrät, palkat, kuka palkkaa ja kuka sen maksaa jne.

 

Juttelin eilen Tommi Bergin (uusi lahti) sovittiin että kerään lisää aineistoa ja varmistelen faktoja ja sitten vasta julkaistaan.

 

Poimintoja liityen asiaa facebook sivuiltani:

 

Vesa Tähtinen Maallikona sanoisin, että diagnoosissa lääkärin tärkein tietolähde on potilas ja potilaan antamat tiedot. Miten sitten voitaisiin tehdä oikeita diagnooseja, jos lääkäri ei ymmärrä potilaansa sanomaa.

 

 

Juha Eronen Saattaisi olla aiheellista tehdä kantelu oikeusasiamiehelle tai potilasturvaan tästä asiasta, niin sairaalallakin olisi kättä pidempää jatkotoimiin tällaisten asioiden kanssa. Tämän ohjeen itse sain, kun hoitovirheen tekivät.

 

 

Antti Kuusinen Tsemppiä Janne ! On tosiaan niin että ei ole mitään mahiksia voittaa valituksia hoitajat tukevat lääkärin toimia ja ylilääkäri alaistensa. On totta että mitä sinulla hätä on venäläisten lääkäreiden ensilause.Kumpikaan ei ymmärrä toisen puheista puoliakaan eikä tämä ole rasismia. Onhan siellä Suomalaisia lääkäreitä töissä joilla on sitten lisäksi yksityisvastaanotto ja ottavat sitten loparin kun ovat saaneet kaupungin kautta ohjailtua asiakkaita riittävästi itselleen. Suomalaiselle lääkärille + 20 prosenttia peruspalkkaan lisää kun puhuu ymmärrettävästi Suomea. Venäläisille ja Ulkolaisilla lääkäreille vain peruspalkka ainakin alkuun.

 

Juha Kovanen Tämä on tärkeä asia. Sekin on tärkeää, ettei tämän ongelman esilleottaminen ole rasismia eikä venäläisvastaisuutta. Lääkäriliiton ja kuntaporvarien tahdon mukaan aloittelevat, vajaakielitaitoiset ja puuttellisinkin tiedoin varustetut lääkärit toimivat nimenomaan julkisessa perusterveydenhoidossa tai jopa psykiatrisessa erikissairanhoidossa, usein vielä ilman konsultointimahdollisuutta kokeneen lääkärin kanssa. 
Kokemusta saatuaan osa näistä pääsevät myöhemmin rahakkaampiin yksityisen sektorin hommiin. Näin Lääkäriliitto voi sanoa, ettei lääkäripulaa ole, vaikka koulutusta on vähennetty.

Airi Niskanen Jaoin tätä lääkäreiden sivulle. He suosittelee ehdottomasti valitusta tekemään!

Laittakaa palautetta ja omia kokemuksia. Tarviin niitä kantelun tekoon.

 

 

 janne-ja-inka-sairaala-kahvio.jpg

 

04.06.2016

Isin kanssa lähdössä mopo retkelle, justiinsa todistus saatuna. Kolme ysiä ja loput kymppejä.  

inka-ja-mopo.jpg

 

Inka ja isi tauolla Hollolan kirkolla, ja siitä rantaa jäätelölle. 

inkaisi-ja-mopo.jpg

Toukukuu 2016

Tiistaina 10. toukokuuta 2016

andy-walhold-tyyli-marilyn-inka.jpg

Huhtikuu 2016

Keskiviikkona 6. huhtikuuta 2016

inka-lehto-35-vuotta.jpg

16.04.2016 

Juttelin diakoniatyön johtajan kanssa. Nyt on sitten Marian kammarin muutto edessä syksyllä. En tiedä mitä se maksaa ja tuleeko halvemmaksi vai kalliimmaksi, kuin jääminen nykyisiin tiloihin. Seurakunnan keskusrekisteri väistyy Marian kammarin tieltä, ja tämä mahdollistaa 60 asiakaspaikkaa. Osa keskusrekisterin toiminnoista jää vielä vapaudenkatu kuuteen.

Sitten asiaan joka saa pääni kiehumaan, eli kaikki nämä terveyskeskusmaksut. Kävin lääkärillä ja käynti olisi pitänyt maksaa vain puolet hinnasta, koska ei osannut Suomea kuin puoliksi. Maksu koko vuodelta (vuosimaksu 41,70 kertamaksu 20,90), ja ei kertonut että on mahdollisuus maksaa vain yhden käynnin hinta. Kyseinen lääkäri muutenkin jutteli vähän niitä näitä, suoraan sanoen ei ollut kartalla.

Miksi ihmiset haluaa mennä akuuttiin? Totta kai sen takia kun samalla maksulla saa hoitajan ja lääkärin vastaanoton.

Kela tietää kaiken. Kun menet apteekkiin, et saa lääkettä joka sinulle on määrätty, koska rinnakkaisvalmiste on halvempi. Useissa tapauksissa rinnakkaisvalmiste ei toimi samalla lailla, kuin lääke joka on alun perin määrätty. Että saat alkuperäisen lääkkeen ja siitä korvauksen tarvitset lääkärin kielon kyseiseen lääkkeeseen.

Tämän elo joka on nyt vallalla voi johtaa samaan 1918, eli luokka yhteiskuntaan ja sen karmeisiin loppunäytöksiin. Se ei tapahdu huomenna, mutta jos asiaa ei oteta vakavasti, niin se on ennen pitkään edessä. Päästään tilanteeseen, että ihmisillä ei ole menetettävää ja silloin on edessä radikalisoitumista. En missään tapauksessa toivo että asiat menisivät niin pitkälle, mutta oireita asian suhteen on jo näkyvissä. Erikoista on se että ensimmäisenä yliampumisia suorittaa äärioikeisto. Mutta kyllä myös vasemmisto on mukana taistelemassa ihmisoikeuksista, iso ei luokkayhteiskunnalle !!!

Katsoin TV-ohjelman jossa aiheena oli, miksi ihmiset liittyy Isisin riveihin ja miksi värvääminen on helppoa. Yksinkertaisesti syy on se että näillä nuorilla miehillä ei ole mitään menetettävää, ja silloin aivopesu on helppoa. Onneksi Suomessa ei ole kulttuuria jossa, isolla voimalla ja myös väkivoimalla vastustetaan vallitsevia oloja. Mutta pitäisikö olla?

Näihin kirjaimiin ja ajatuksen lentoihin …………..

 

Maaliskuu 2016

Lauantaina 5. maaliskuuta 2016

make_seteli.JPG

Hiihtoloma kiireiden takia turvaudun toistamiseen ääni blogiin, nauhoite on vuosien takaa yle Helsinki. Äänessä Rokki-Make ja hänen ensimmäinen radio juttu. Nauttikaa harvinaisista singleistä ja musiikista joka tehtii silloin, kun itse musiikki oli vielä pääasia.

Klikkaa: mp3

city_galleria.JPG

Vuonna 1991 tuli toimittua kolme kuukautta galleristina. Haastattelun teki radio suomi ja kuvamateriaali on kuvattu 8 mm kaitafilmikameralla - siitä siirretty videolle. Video puhukoon puolestaan ………………….

Klikkaa: City-Galleria 1991

 

 

 

 

helmikuu 2016

Lauantaina 6. helmikuuta 2016

06.02.2016

 images.jpg

Kaikkien ihmisten kansallisuuteen, ikään ja sukupuoleen katsomatta tulisi olla lain edessä samanarvoisia. Mutta näin ei ole miksi? Tämä on demokratian hinta.
Jos otetaan Suomi esimerkiksi, 200 henkilölle annetaan valtakirja säätää ja hyväksyä lakeja. On mahdotonta että kaikki lait kohtelisivat tasapuolisesti kaikkia Suomen asukkaita ja ihmisiä jotka tänne tulevat olemaan ja asumaan.

Mutta olisi hyvä kun näitä 200 ihmistä valitaan eduskuntaan, niin kaikki äänestys oikeutetut oikeuttaan käyttäisivät. Mutta miksi näin ei ole ? Syy - heillä on monesti elämäntilanne sellainen että, eivät jaksa enään uskoa että nämä 200 ihmistä saisivat aikaan lakeja ja päätöksiä jotka oikeasti vaikuttaisivat heidän arkielämään.


Venäjällä oli diktatuuri ja kolhoosit. Oli asioita jotka ei toiminut, mutta kaikilla oli töitä. Ja siellä missä kolhoosit oikeasti toimivat kaikilla oli myös ruokaa. Olen nähnyt muutaman dokumentin, joissa entiset kolhoosilaiset haukkuvat nykysysteemiä, koska ennen oli työtä ja ruokaa, nyt ei. Kolhoosin idea on yksi parhaista, mutta siinä on yksi heikkous - jos muutamakin alkaa haluamaan itselleen enemmän kuin toisille, homma ei toimi. Sama juttu on myös kommunismissa jonka periaate on yksi parhaista, mutta sama juttu ei tarvi kuin muutama ihminen joka haluaa enemmän kuin muut niin homma ei toimi. Kirjoittamani teksti on tietenkin erittäin mustavalkoista, mutta periaatteessa näin asiat olivat.


Nyt kun Euroopassa eletään erittäin vakavia aikoja pakolaisten ja talouden suhteen, olisi tärkeää että ihmiset tuntisivat lähimmäisen rakkautta. Kaikki ihmiset auttaisivat toisiaan, niillä resursseilla joita heillä on. Eli solidaarisuutta tarvitaan tämän päivän euroopassa ja muuallakin. On tietenkin niitä jotka käyttävät tätä pakolais tilannetta väärin, mutta aina on ollut ihmisiä jotka näin tekevät - miksi. Kun kun on mahdollisuus siihen. Tämä ongelma pitää poistaa, mutta se on erittäin vaikeaa. Voi vaikka olla että on 40 pakolaista ja niistä oikeita 35, ja viiden takia koko ryhmä lähetetään kotiin. Onko tämä oikein vai väärin. mahdoton vastata vai onko ?

Tälläsiä ajatuksia tuli mieleen kun ajattelin missä mennään ja mikä on tässä ajassa ihmisen paikka ja oikeudet lain edessä. Tämä nyt vaan vähän raapaisee aihetta, mutta toivottavasti saan jonkun ajattelemaan asiaa erinlailla kuin ennen.

 

12.02.2016 

janne-ja-inka-sairaala-kahvio.jpg

Seuraavana ajatteli kirjoittaa, onko kaikki samanarvoisia kun puhutaan terveydenhoidosta? (ennen sairaudenhoidosta, sinänsä oikea tapa muuttaa katsontakantaa asiaan) Ensinnäkin ketkä päättää isot linjat asian suhteen, eduskunnan jäsenet. Mutta väitän että, suurin osa näistä ei ole välttämättä koskaan käyttänyt julkisia terveyspalveluja, vaan yksityisiä. Eli heillä ei voi olla oikeaa käsitystä siitä, miten tavallisen ihmisen julkiset terveydenhoitopalvelut toimivat tämän päivän Suomessa. Tietenkin ovat asioita lukeneet A4:sia ja kuunnelleet ns. asiantuntijoita. Mutta näin ei saa oikeaa kuvaa siitä missä mennään.

Muutamia vuosia sitten yksi puolituttu kertoi, että hänen vaimonsa oli lähetetty PHKS:sta kotiin kuolemaan (syöpä). Mutta kaverilla oli mettää ja laittoi sitä 300 000 eurolla nurin. Hommasi vaimolleen parhaan syöpähoidon mitä Suomesta saa, vaimo elää tänä päivänäkin. Tässä on yksi ongelma, PHKS pystyisi tarjoamaan saman hoidon, mutta olisi muutamassa viikossa konkurssissa. Eli on pakko tehdä komromissejä, mutta mihin viiva vedetään. Tässä päätöksessä on mukana lukuisia eri tahoja. Oikeaa vastausta on turha alkaa miettimään, koska sitä ei ole. Meidän kaikkien elinpäivät on ennalta määrätty (näin sanoo isokirja, raamattu)

Mutta on tapauksia missä selkeästi voitaisiin toimia toisin. Enoni laitettiin kotiin pilleripurkki kädessä odottamaan leikkaus jonoon, sitä ei koskaan tehty - eno kuoli. Samaan aikaan samassa sairaalassa leikattiin toinen potilas, en tiedä vaikuttiko siihen paljonkin kuka hän oli. Mutta sama vika ja heti leikkaukseen, elää nykyäänkin. Ollaan sitten lain tai terveyspalveluiden edessä saman arvoisia tai ei, mutta viimeisellä tuomiolla on sellainen tuomari, joka kyllä osaa hommansa.

20.02.2016

invakortti-blogi-kuva.jpg

Lääkäriltä ( terveyskeskus) pyytelin invakortti lausuntoa kuuden vuoden ajan. Lääkäri totesi, että olen oikeutettu invakorttiin, mutta ei ole kirjoittanut lausuntoa. Koska olen itse aiheuttanut vamman - urheilu ja tupakointi. Tässä on kyllä se totuus, että tupakointi surkastaa verisuonia. Eteenkin minulla kun yksi selän ongelma on se, että veri ei kulje kunnolla juuri niissä paikoissa, jotka ei toimi.

Mutta yksityisen puolen lääkärin lausunto riitti ja kuuden vuoden taisto loppu kesällä. Yksityinen lääkäri, joka ei ollut koskaan tehnyt invakortti lausuntoa kysy multa, että mitähän tähän pitäisi kirjoittaa. Mulla oli valmis oma vapaamuotoinen teksti liitteeksi hakemukseen ja kaikki kuvat ja epikriisit selästä miten se on entinen. Lääkäri totesi että tuo on aika hyvä, ja kopioi siitä lähes kaiken. Sitten alkoi miettimään että joku haittaluokitus tähän varmaan tarvii. Katto sen sitten netistä ja se oli siinä.

Tuntuu hassulta kun on kun ainakin kuusi vuotta on täyttänyt kaikki invakorttin vaatimukset ja loppujen lopuksi asia saa päätöksen näin. En tietenkään valita ja olen todella iloinen kun sain kortin. Kortti tulee helpottamaan arkiasioiden hoitoa merkittävästi. Lasten kuljetusta kun pääsee lähemmäksi parkkiin ja omien asioiden hoitoa. Tällä hetkellä pääsen ilman keppiä 100 - 200 metriä. Ja taitaa olla viimeinen kesä mopolla edessä…………. meinaan sattuu ja kovaa ………. nurkissa pyörimistä ………..tai sitten yksi pyörä lisää eli trike. 

Ekoja kertoja kun käytin  invakortti, tuli sellainen olo että kehtaako nyt sitten ajaa invapaikalle. Kun mun selkävamma on sellainen, että selkä päivän aikaa menee “lysyyn” ja hermot menee puristukseen. tämä tapahtuu vasta iltapäivällä / illalla. Sen jälkeen liikkuminen on todella heikkoa. Tää “kehtaako” varmaan johtuu siitä, että kun on sinnitellyt vuosia vamman kanssa, ei olisi halunnut luovuttaa ja tunnustaa itselle että tässä pisteessä ollaan asian kanssa. Ja monta kertaa on saanut paheksuvia katseita, kun on invapaikalle ajanut. Ala nyt sitten kaikille selittämään ……. ja kun en käytä keppiä, vasta kun on ihan pakko mikä on ehkä tyhmää kun olen tippunut polvilleni muutamia kertoja …… ei muuta kuin ensi viikkoon.

27.02.2016

blogi-kuva-17022016.jpg 

Selailin koneen tiedostoja ja samalla mietin, erilaisia teknisiä ratkaisuja blogin pitoon. Esimerkiksi video blogia, suoraa lähetystä, äänitiedoston käyttöä.

Selaillessa löytyi kymmenen vuoden takaa Unna ja Nuuk elokuvan tiimoilta tehty Lahden radion haastattelu, ripatin tekosia. En ollut yhtään varma tukeeko julkaisu pohjani äänitiedostoa, tuli halu kokeilla ja homma toimii. Haastattelun erikoisuus on siinä, että ääntä on mukana ennen haastattelua ja sen jälkeen.

Eli tässä yksi tekninen mahdollisuus  hoitaa blogia …….kommentoikaa ….

Alla linkki haastatteluun ………..

historian-havinaa-kymmenen-vuoden-takaa.mp3