Joulukuu 2016

lippu.jpg

02.12.2016

 

Äänesi vaikuttaa – käytä sitä

 

Nyt jos koskaan olisi aika antaa tulevissa kunnallisvaaleissa kansan syvien rivien äänen kuulua, että saataisiin luotettavat pienten ihmisten puolella olevat ihmiset kunta puolelle päättämään asioista, niin että heikompaa ei aina sorrettaisi … tämän maan oikeisto politiikan yksinvaltius on lopetettava.

 

Viisaat on tutkineet äänestyskäyttäytymistä, eli mitä pienempi äänestysprosentti on niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä oikeisto kahmii äänet. Oikeistolaisten äänestysinto johtuu tietenkin siitä, että saavat pidettyä ” ansaitut edut ” vaikka nämä edut tulisi jakautua tasapuolisesti vauvasta vaariin koskematta yhteiskuntaluokkaa johon kuuluu.

 

Ihmisten joiden elämä on päivästä toiseen ”henkiinjäämistaistelua” ja Jota on jatkunut vuositolkulla, he eivät välttämä enää usko asioiden muuttumiseen, ja jättävät äänestämättä. Heidät tulisi tulevissa vaaleissa tavoittaa ja saada äänestämään vasemmistoa joka oikeasti on ajanut heidän asioita vuosikausia…………

 

itse kun aloin alustavasti tekemään vaalimateriaalia, huomasin että eipä noita neljä vuotta vanhoja mainoksia paljon tarvitse muuttaa, koska suurin osa asioista ei ole muuttunut parempaan suuntaa …………..

 

Lyhyesti päivän politiikkaa:

 

Vähän ihmetyttää, kun maassa on sisäpoliittinen vakava kriisi, niin presidentti ei ota kantaa asiaan ainakaan julkisesti. Onko sitten ekakerta, kun Sipilä vie oman ja / tai  hallituksen erohakemuksen?

Jätä vastaus