Helmikuu 2017

Vaaliteemojani ja ajatuksia niistä: 

Lapsiperheet

Perheet on otettava huomioon, kun kunnassa tehdään päätöksiä jotka
vaikuttavat pitkällä aikavälillä lapsiin ja nuoriin. Päivähoidossa on
pidettävä kiinni nolla maksuluokasta, koska vähävaraisille perheille ei
raha saa muodostua esteeksi laittaa lasta päivähoitoon (vaikka toinen
tai molemmat vanhemmat olisivat työttömiä). Tarhassa opitaan ensimmäisiä
sosiaalisia taitoja ryhmässä, ja tämä erittäin tärkeää ajatellen lapsen
tulevaisuutta.

Kunnassa on rakennettava riittävästi tarhoja ja kouluja, ja pidettävä
huoli että niissä on riittävästi koulutettua henkilökuntaa. Lapsille ja
nuorille on turvattava riittävät harrastusmahdollisuudet, on sitten
kyse liikunnasta tai kulttuurista. Liikunta -ja kulttuuritoiminta
kehittävät nuoren sosiaalisijataitoja, jotka ennaltaehkäisevät
mahdollista syrjäytymistä.

Kunnan ja valtion on toimittava siten, että lapsilisiä korotetaan ja
sidotaan indeksiin. Ja myöskin asumistuessa on otettava enemmän huomioon
lapsiperheet, koska asumiskustannukset ovat koko ajan nousussa.

Nuoret

Oikeastaan jatkoa edelliseen. Nuorille on taattava kunnon perusopetus
ja jatko-opinnot riippumatta vanhempien varallisuudesta. Jos nuori ei
saa riittävää tukea kotoaan ja koulusta, niin tulos voi olla aika
lohduton. Nuorelle on turvattava riittävä tukiverkosto, jos jostain
syystä nuori on tippumassa yhteiskunnan ulkopuolelle. Tässä asiassa
sälytetään vastuuta kolmannen sektorin toimijoille. Mikä ei ole sinänsä
huono asia, mutta silloin on myös turvattava niiden taloudelliset
resurssit. Lahden Nuorisotoimi tekee hienoa työtä, ja sain katsella sitä
aitiopaikalta ollessani  nuorisolautakunnassa 12 vuotta. Kun oli
arvokeskustelun aika valtuustossa, niin nuorisotoimi noteerattiin
hyvinkin ylös. Mutta kun rahaa jaettiin, niin siinä se ei näkynyt
ollenkaan.Tähän on tultava muutos!

Vanhukset ja Sotaveteraanit

Miehet ja Naiset jotka uhrasivat elämänsä parhaat vuodet, että saisimme elää itsenäisessä Suomessa.

Tästä aiheesta minulla on omakohtaisia kokemuksia, miten heitä tänä
päivänä kohdellaan. Avohoidossa kotona - unelma tilanne jos homma
hoituisi, mutta kun ei hoidu! Mutta kun ei ole riittävästi kodin - ja
sairaanhoitajia, jotka voisivat antaa heille inhimillisen loppuelämän.
Esim. kerran viikossa pesulle, muuten pissit ja kakat housussa
seuraavaan pesuun asti. Lääkkeitä ei aina osata jakaa oikein
(inhimillisiä virheitä, mutta pahimmassa tapauksessa kuolo korjaa).
Lääkkeiden otto heidän omalla vastuullaan, dementia potilaalle aika
unelmatilanne.

Ja sitten sotaveteraani järjestöt: rahaa on, mutta kun sitä anoo niin
ei saa. Esimerkki tapaus: anomus koski perusasioita, joita vanha
ihminen tarvitsee päivittäisessä elämässä (pesuaineita, vaatetta,
lääkkeitä ja yms.) - hylkäävä päätös, mutta parin päivän päästä lehdessä
lukee että juuri näihin asioihin voi hakea avustusta.

Useasti on tullut mieleen, että vanhukset ja sotaveteraanit jotka
ovat huonokuntoisimpia saavat vähiten apua. Tähän on tultava muutos!
Jonka kaupunki ja eri järjestöt (sotaveteraani) yhdessä on tehtävä!

No niin tulipas purkaus, mutta kun on hoitanut  sotaveteraania
(status muuten olisi sotainvalidi, mutta kun Karhumäen kenttäsairaala
oli hukannut paperit, niin asiaa ei jälkikäteen pysty todistamaan)
reippaat 12 vuotta niin alkaa välillä vähän väsyttää ja ottaa päähän!

Tämän tekstin tarkoitus ei ole mitenkään arvostella kodin -ja
sairaanhoitajien työtä, vaan päinvastoin he tekevät parhaansa niillä
resursseilla jotka on käytettävissä. Kaikkien vanhuksien on saatava
kunnonhoito ja inhimillinen elämänehtoo, eli peruspalvelut kuntoon.

Sas - ryhmän on saatava vanhustenhoito, ja hoitopaikka asiat kuntoon.
Paperilla avohoito näyttää “kivalta”, tarkoituksena että vanhukset
saavat asua kotona mahdollisimman pitkään. Mutta tässäkin asiassa on
joku raja oltava, tiedän lukuisia tapauksia jossa kotipalvelu ei toimi
tai on puutteellista. Tähän on puututtava nopeasti, tulevien
valtuutettujen on tajuttava tämä. Eli resursseja on saatava
kotipalveluun lisää, ja kun kotona ei enää voida hoitaa on löydyttävä
laitoshoitopaikkoja jotka toimii.

Sairaanhoito

Sairaanhoito on Lahdessa laadultaan erittäin vaihtelevaa, eli se on saatava tasalaatuiseksi kaikille sosiaali -ja ikäluokille.

Mielenterveyspotilaat / Alkoholistit / Sekakäyttäjät

On saatava hoitopaikkoja lisää ja avohoito on saatava toimivaksi.
Avohoito ei saa olla sama kuin, ovi auki ja pihalle. Ja avohoidossa on
oltava riittävä kontrolli, että ei olisi tilanteita joissa kyse olisi
käytännössä heitteillejätöstä. Jokainen ihminen on arvokas, vaikka
sairaus ei olisi “normien mukainen”. Jos avohoito ei toimi, niin
kärjistettynä voidaan ajatella että ei ole mikään ihme jos joku sekoaa
ja aiheuttaa ventovieraalle ihmiselle tarpeetonta tuskaa.

Keskustan kehittäminen ja joukkoliikenne

Joukkoliikennettä on kehitettävä siten että hinnat olisivat
järkevällä tasolla, esimerkki: Ahtialasta kaupunkiin kaksi aikuista
edestakaisin  13,60 euroa ( n. 81.00 vanhaa markkaa). Eli ei ole mikään
ihme jos ihmiset kulkevat omalla autolla. Hintoja on saatava alas ja
lastenvaunut käyttäjineen ilmaiseksi kyytiin, tätä on kaupungin tuettava
riittävästi. Koska kyseessä on myös luonnon kannalta tärkeä asia, tällä
hetkellä lippujen hinnat kannustavat oman auton käyttöön.Keskustaa
tullaan varmasti kehittämään ja rakentamaan lisää. Ongelma on se, että
välillä tuntuu että kokonaisuutta ei ole otettu huomioon. Keskeisimmät
kehitys alueet ovat: tori, Kartanon alue, Paavolan ilmainen
pysäköintialue. Tori parkki: olen sitä mieltä että Lahti tarvitsee uuden
parkkiluolan/paikan, mutta minne. En ole sitä mieltä että paikan tulee
olla väkisin torin alla. Ensin on rauhassa mietittävä rahoitus ja sen
kestävyys, sitten paikka ja suunnittelu. Uusi oikeustalo saattaa
valmistua jo 2015 Paavolan ilmaiselle parkkialueelle, ja tämä luo
paineita uusille parkkipaikoille. Ja toinen asia joka luo paineita
uusille parkkipaikoille on kaavavelvoitepaikat (eli keskustaa ei voi
kehittää rakentamalla, ellei ole osoittaa uusille
asukkaille/liiketilojen työntekijöille parkkipaikkaa), jos halutaan että
keskustassa on pieniä yrityksiä. (tämä asia kyllä aiheuttaa aikalailla
ristiriitaisia ajatuksia itselläni). Unelma olisi että keskustassa olisi
toimiva joukkoliikenne ja että kulkeminen polkupyörillä ja kävellen
olisi sujuva. Ja sitten Kartanon alue, sen suhteen olen sitä mieltä että
suunnittelua on jatkettava ja kaupunkilaisia kuunneltava. On varma että
alueelle tehdään jotain, ja toivon että valtuustossa on silloin ihmisiä
jotka pystyvät ottamaan kokonaisuuden huomioon. Nämä kaikki asiat
huomioonottaen Lahdessa ollaan suurten haasteiden edessä, ja toivon että
asioiden suhteen ei hätiköitäisi ja siitä tehtäisi tarpeetonta
poliittista peliä. Jos itselläni olisi yksi ainoa vastaus näihin
kysymyksiin, niin kyllä sen sanoisin. Mutta kun ei ole, toivon että saan
olla päättämässä näistäkin asioista kun niistä on tietoa karttunut
(katso: Luottamustoimet ja yhdistykset sivua). Lopuksi toivon että nämä
isot asiat etenee siten, että kaikki saavat oman äänensä kuuluviin
päätöksenteossa.

Asuminen

36 vuotta Lahden taloissa

Lahdessa asuntopolitiikka on oltava sen kaltaista, että kaikille on
turvattava mahdollisuus omaan kotiin. Tässä asiassa Lahden Talot Oy on
keskeisessä asemassa, 5500 asuntoa ja 10 000 asukasta (10% kaikista
asunnoista Lahdessa). Olin neljä vuotta Lahden talojen hallituksessa ja
n. kolme vuotta asukashallituksessa. Tänä aikana välillä tuntui siltä
että on tärkeätä saada kaikki asunnot täytteen, kuin ottaa huomioon
asukkaiden tarpeet ja olosuhteet. Joillakin alueilla olisi ollut hyvä,
että samalla kun tarjotaan asunto olisi järjestetty jonkinlaisia
tukitoimia. Sen takia että asuminen olisi ollut asukkaalla ja
lähiympäristölle mielekkäämpää. En tarkoita tällä minkään laista
kyttäämistä tai holhoamista, vaan asiallisia toimia tapauskohtaisesti.

Lahden talojen vuokrataso on alhaisin kaikista vuokranantajista
Lahdessa. Tämä johtuu pitkälti siitä että Lahden taloilla on suurin
asuntomassa, ja että Lahden talot keräävät korjaus euroa (yhtä kuin
korjausrahasto joka koskee kaikkia kiinteistöjä) vuokran yhteydessä.
Tämän takia voidaan tehdä isojakin remontteja, niin että vuokrat eivät
nouse kohtuuttomasti.

Ahtialassa on ollut ongelmia vesivahinkojen suhteen, mutta tämä
osittain johtuu siitä että Ahtialan vedessä on aineosia jotka
syövyttävät putkia normaalia nopeammin. Vuokran tasoon voi vaikuttaa
kaikki asukkaat pitämällä asunnon ja lähiympäristö siistinä ja
kunnossa., yhtenä tärkeänä asiana on roskien laittelu joka säästää
vuositasolla isoja summia. Ahtialassa yksi asia joka puhuttaa paljon on
home. Toivon jos todetaan hometta niin aletaan heti tarvittaviin
toimenpiteisiin, asukas ilmoittaa välittömästi isännöitsijälle asiasta.
Tarvittaessa  asukkaille järjestettäisiin väliaikainen majoitus. Tulee
tosi kalliiksi jos todetaan,  että jonkun asukkaan astma tai joku muu
sairaus on pahentunut homeen takia. Asukashallituksessa käsitellään
asioita jotka ovat lähempänä asukkaiden arkipäivää kuin hallituksen
asiat jossa vedetään suurisuuntaisia linjoja. Asukastoimikunnat tekevät
hyvää työtä, sitä mikä on konkreettisesti lähimpänä asukkaita.
Asukastoimikunnat järjestävät talkoita ja muita tapahtumia omassa
kustannuspaikassaan. Niiden toimista on ensiarvoisen tärkeää alueen
viihtyvyyden kannalta. Rahoitus muodostuu siitä montako asuntoa on
kustannuspaikalla, eli asuntojen määrä x 6,30 euroa. On ollut kiva
huomata miten asukkaat ovat esim. rakentaneet grillipaikkoja talkoilla
ja yms. jotka lisäävät alueen viihtyvyyttä.Olin 36 vuotta Lahden Talojen
asukkaana ja siihen sisältyy kaikkea mahdollista, mutta loppuen lopuksi
kokonaisuudesta on jäänyt hyvämaku suuhun. Hyvää jatkoa henkilökunnalle
ja johtoportaalle ja ennen kaikkea asukkaille!

Kulttuuri

Lahdessa on lukuisia pieniä toimijoita kulttuurin saralla. Tämä on
hyvä koska se mahdollistaa monipuolisen kulttuuritoiminnan ja tarjonnan.
Kaupungin tulee tukea kulttuurin pieniä toimijoita ja niitä jossa työt
tehdään pääsääntöisesti talkoovoimin.Esimerkiksi Päijät-hämeen
elokuvakeskus, Teatteri Juko, Kauno ry, (tässä isommasta päästä), mutta
yksittäisiä toimijoita tietenkin on tuettava, eli on mahdollistettava
taiteilijoiden työskentelyä apurahoin ja tultava vastaan työskentelytila
asioissa.

Kulttuuri ja taide on otettava huomioon myös opetussuunnitelmia
laadittaessa, koska nämä asiat ovat tärkeitä lasten ja nuorten
kehityksen kannalta. Mielestäni suurten kulttuurilaitosten on tultava
omillaan toimeen, ja niitä ei saa tukea ylenpalttisesti. Kulttuurin
tukeminen on ohjattava sellaiseen toimintaa joka kiinnostaa suurinta
osaa kulttuurin käyttäjistä

Luonto ja eläimet

Ihmisen toimittava siten, että luonto ja eläimet voivat hyvin.
Kaupunkisuunnittelu on toteutettava siten, että siinä otetaan myös
luonto ja eläimet huomioon. Ihmiselle on tärkeää elinympäristö jossa
viihtyy. Siihen oleellisena osana kuuluu luonto, jossa voi kulkea ja
nauttia luonnon rauhasta. Tämä on mahdollistettava kaikille
kuntalaisille.

Jätä vastaus